tiistai 11. syyskuuta 2012

Pullero pallero

Eilen iski ahdistus, kun yritin sulloutua muutamiin housuihin. Menihän ne jalkaan juuri ja juuri, mutta olo niissä oli epämukava ja mulla oli sellainen olo, että pursuan niistä housuista. Seisoskelin sitten pelkät alusvaatteet päälläni peilin edessä ja tuijotin itseäni - enkä ollut tyytyväinen siihen mitä sieltä peilistä näkyi. En viihdy näiden täällä kertyneiden kilojen vuoksi ollenkaan kropassani. Ihan sama mitä laitan päälleni, niin olo ei ole hyvä. Tunnen itseni lihavaksi.


Mulla ei ole koskaan ollut ongelmia painoni kanssa, eikä mun ole juurikaan tarvinnut miettiä mitä suuhuni laitan. Tietty silloin tällöin on tullut joku lisäkilo, mutta niiden karistaminen on ollut tosi helppoa. En ole kuitenkaan ikinä ollut näin lihava kuin olen nyt. Ja kyllä käytän sanaa lihava, sillä omissa silmissäni olen sitä. En ole juurikaan koskaan välittänyt mitä muut sanovat vartalostani, kunhan olen itse tyytyväinen. Olen useimmiten varmaan turhankin kriittinen omaa vartaloani kohtaan, mutta tällä kertaa mulla on mielestäni oikeasti jopa aihetta kritisointiin. Ja jos ei ole tyytyväinen omaan itseensä on myös vaikeaa olla täysin onnellinen. Jotain positiivista tässä lihoamisessa on se, että vaatteiden shoppailu ei pahemmin huvita (voikin sitten tuhlata ne rahat vaikka laukkuihin) ;) Ja onneksi senttejä on tullut joka kohtaan melko tasaisesti, eikä vain yhteen kohtaan. :D Pakko kai hakea tästä tilanteesta jotain positiivistakin, ettei tule liian ankea ja synkkä tektsti.

Olen aina ihmetellyt miten täällä Amerikan mantereella vaihdossa olleet lähes poikkeuksetta lihoavat ja itse uhosin ettei samaa käy mulle. No, joopa joo. Lokakuussa onkin tiedossa paljon treeniä sekä ruokavalion vaihtaminen terveellisempään suuntaan. En välitä mitä vaaka näyttää, vaan olenkin asettanut tavoitemitat tavoitepainon sijaan. Nyt innolla odotan, että pääsen tallaamaan Turun katuja, pomppimaan PlayStation Move Fitnessin parissa, rehkimään salilla ja laittamaan herkut syrjään. Ennen ryhtiliikettä Suomessa annan kuitenkin itselleni viikon aikaa syödä mitä haluan, niitä ruokia joita olen kaivannut poissa ollessa (miss you salmiakki ja kunnollinen suklaa). Liikunta kuitenkin alkaa heti samaisena päivänä, kun astun Suomen maankamaralle. Tavoitteena on hoikempi, kiinteämpi ja sitä myöten onnellisempi Ninni.


Tuntuu jotenkin todella helpottavalta purkaa tänne tunteitani tästä. Äiti parka kun on saanut kuunnella useampaan otteeseen mun ahdistusta näistä extra kiloista, kun en ole kellekään muulle halunnut tunnustaa asiaa. Nyttenpä se on sitten sanottu: olen lihonut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti