tiistai 17. heinäkuuta 2012

Living Life to the Fullest

Rakas äitini kysyi yhtenä päivänä varovasti, että missähän mahdan mahdollisesti asua ensi vuonna tai sitten "isona", aionko mennä opiskelemaan, mitä aion tehdä syksyllä? Hyviä kysymyksiä, mutta en itsekään tiedä niihin vastauksia. Se olisikin kovin helppoa, jos tietäisin jo vastaukset.

Musta piti tulla omieni sanojen mukaan prinsessa, mutta nekin suunnitelmat meni mönkään. 2009 "pakenin" viideksi kuukaudeksi Italiaan heti yo-kirjoitusten jälkeen, sillä en tiennyt mitä halusin opiskella. Mikään ei tuntunut omalta ja toivoin, että ulkomailla vietetty aika selventäisi mun pientä pääkoppaa. No, sitä ihmettä ei tapahtunut. Nyt onkin sitten muutama vuosi vierähtänyt sen jälkeenkin, enkä edelleenkään tiedä mitä haluan opiskeluiltani tai ylipäätänsä elämältäni. Olen aina ollut salaa kateellinen ihmisille, jotka tietävät, mitä haluavat ja joille nämä asiat tuntuvat olevan kovin helppoja. Itse haluaisin opiskella montaa eri asiaa, mutta toisaalta en sitten mitään! Toisaalta voisin hyvin kuvitella opiskelevani muotia sitten vaikkapa Milanossa, mutta ei toisaalta valtio-opin opiskelu vaikka tutussa ja turvallisessa Suomessakaan kuulosta hullummalta. Miten mun pitäisi osata valita?

Missäkö sitten haluan asua? Jaa-a, kuulkaas. Tällä hetkellä asun täällä Kanadassa ja tiedän, että syksyllä tulen takaisin Turkuun. Aionko asua Turussa tai edes Suomessa loppuelämäni siihen en todellakaan osaa vastata. Rakastan matkustelua sekä eri kulttuureita, eikä mun mielestä lyhyillä lomamatkoilla pääse millään siihen maahan oikeasti sisälle. Mulla on kavereita ympäri tätä pikkuista maapalloa, ja vähiten varmaankin siellä Turussa. Mua ei pidättele yksikään mies missäkään maailmankolkassa, joten olen vapaa asumaan missä haluan. Koirat tietty tuo omat haasteensa muuttamisen kannalta.

Elän hetkessä enkä jaksa turhaa stressata tulevaa. Saan hulluja päähänpistoja, ja hulluna myös yleensä toteutan ne. Kokeilin yrittämistä, ei ollut mun juttu. Päätin lähteä Kanadaan ja niinpä lähdin. Olen lyhyen elämäni aikana huomannut, että asioilla on tapana järjestyä vaikkakin välillä tuntuu, että taivas putoaa niskaan. Syksyllä olen kumminkin palaamassa takaisin rakkaaseen pieneen Turkuuni ja suunnitelmiin kuuluu töitä. Mitä töitä? Sitä en tiedä. Vaikkakin tunnun ilmeisen monen mielestä elävän pilvilinnoissa tämän "päämääröttämän" elämäni kanssa, niin vuokra ja muut tylsät laskut pitää silti tämänkin prinsessan maksaa, eikä se raha kasva puissa tai tipu syliin taivaalta.

Onneksi mulla on maailman paras äiti, joka jaksaa ymmärtää tyttärensä toilailuja ja hulluja päähänpistoja. Ei oo äidilläkään helppoa, kun molemmat lapset viilettää maailmalla. Erona meillä kahdella kumminkin on se, että rakas veljeni näyttää tietävän mitä haluaa.

"We spend too much time living in the ‘what if’ and need to learn to live in the ‘what is.’"

4 kommenttia:

  1. Kyllä sinä paikkas tästäkin pallosesta löydät, se voi vaan kestää hieman kauemmin :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, enköhän. Tai sit musta jää ikuinen tuuliviiri ;) Ei, kyllä mä oon vakaasti päättänyt "aikuistua", kuulostaapa tylsältä!

      Poista
  2. Samaa sanon, kyllä me kaikki paikkamme täältä löydetään, toisilla se vaan kestää vuoden, pari, kymmenen kauemmin. Mäkään en ole vielä sitä omaa paikkaa löytänyt, ja ikää on kuitenkin useampi vuosi enemmän kuin sulla. Mutta periksi ei koskaan pidä antaa, eikä haaveista luopua, työtä niiden toteuttaminen vaatii, mutta kyllä se on sen arvoista. <3 Ja ne pienet ja suuret onnen hetken on kyllä niin tän "pilvilinnoissa elämisen" arvoisia, sano muut mitä tahansa. Tsemppiä, Ninni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt nautin näistä vajaasta kolmesta kuukaudesta täällä, ja katsotaan mitä syksy tuo tullessaan. :)

      Poista